Liikenneturva muistuttaa: Kesärenkaat alle kelin mukaan

4.4.2019

(Päijät-Media 4.4.2019)
Liikenneturva muistuttaa, että kesärenkaiden vaihdon ajankohta kannattaa harkita tarkkaan ajokelin ja oman ajoympäristön mukaan. Renkaiden kunto on syytä tarkistaa vaihto-operaation yhteydessä. Tuoreen kyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista seuraa renkaidensa kuntoa sekä niiden vaihtamisen yhteydessä että muutenkin.
Nastallisia talvirenkaita saa käyttää toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin ja myöhempäänkin, jos keli sitä edellyttää. Kesärenkaiden vaihtaminen lienee suurimmassa osassa maata ajankohtaista jo ennen pääsiäistä, mutta sopiva ajankohta kannattaa miettiä tarkkaan.

 

Huomioi keli ja oma ajoympäristö

-Renkaanvaihdon ajankohdassa on otettava huomioon sekä keli että oma ajoympäristö. Sitten kun etelässä alkaa jo olla sulaa, voivat olosuhteet muuttua nopeasti pohjoista kohti ajettaessa. Keli voi myös vaihdella runsaasti vuorokaudenajan mukaan, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.
-Vaikka päätiet olisivat auki, saattavat mahdolliset yöpakkaset tehdä ajoradasta liukkaan. Valtaväylien ulkopuolella voi melko etelässäkin törmätä vielä lähes jäärataolosuhteisiin.

Yli puolet seuraa renkaiden kuntoa säännöllisesti

Liikenneturva kysyi suomalaisilta joulukuussa 2018, miten he seuraavat autonsa renkaiden kuntoa. Yli puolet (58 %) raportoi seuraavansa kuntoa sekä renkaanvaihdon yhteydessä että muutenkin. Noin joka seitsemäs (15 %) kuitenkin ilmoitti tarkastavansa kunnon vain renkaanvaihdon yhteydessä. Vain neljä prosenttia vastaajista tunnusti, ettei juurikaan seuraa renkaiden kuntoa.
-Renkaat ovat turvallisuuden kannalta yksi tärkeimmistä asioista autossa. Koko ajoneuvon hallinta riippuu niiden pitävyydestä. Vaihda siis alle vain hyväkuntoiset renkaat – ja seuraa sekä niiden kuntoa että rengaspaineita läpi koko vuoden, sanoo Elovaara.
Renkaiden suorituskyky esimerkiksi märällä tienpinnalla heikkenee jo selvästi ennen kuin lain vähimmäisvaatimus (kesärenkailla 1,6 mm) urasyvyydessä on saavutettu. Sadekelillä vesiliirron riski kasvaa merkittävästi huonokuntoisilla renkailla.
Kesärenkaiden riittävän urasyvyyden voi tarkistaa helposti esimerkiksi kahden euron kolikolla. Jos sen uloin osa uppoaa uraan kokonaisuudessaan, ovat renkaat urasyvyydeltään turvallisessa kunnossa.

Renkaiden vaihtaminen

Renkaan vaihtovinkkejä: 1)Ajoita renkaanvaihto kelien mukaan sekä mieti, missä ja milloin ajat. 2)Tarkista renkaiden kunto ja urasyvyydet ja hanki tarvittaessa uudet renkaat. 3)Tarkista rengaspaineet sekä vaihdon yhteydessä että säännöllisesti sen jälkeen. 4)Nosta auto kunnon tunkilla ja oikeasta kohdasta. Nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta. 5)Jälkikiristä renkaiden pultit vielä 50-100 kilometrin ajon jälkeen.
(Uuden, 1.6.2020 voimaantulevan tieliikennelain myötä talvirenkaiden käyttöaikaa koskevat säännöt muuttuvat. Talvirenkaita tulee käyttää, jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana. Kuitenkin myös kesärenkaita saa tuona aikana käyttää, jos alueella vallitsee ”kesäkeli”. Toisin sanoen uuden lain myötä esimerkiksi syksyllä talvirenkaita ei tarvitse vaihtaa pelkästään kalenterin perusteella)

*